ekoyrittäjä

Yrittäksi ryhdyin vuonna 1995. Vaati vähän uhkarohkeutta ja vahvaa halua toteuttaa mielestäni tärkeitä asioita.

Nykyisin yrityksemme keskittyy suomalaisten luomutuotteiden vientiin maailmalle, työni luonne on muuttunut hyvin kansainväliseksi. On hienoa olla mukana maailmanlaajuisessa joukossa, jonka perusarvoja ovat sellaiset asiat kuin eettisyys, läpinäkyvyys, terveellisyys, aitous, ympäristöystävällisyys ja turvallisuus.

Yrittäjän urani alkoi jo lukiossa: Ystäväni Kaisan kanssa toteutimme Kuopion kehitysmaayhdistys Juutti ryn suuren haaveen omasta kehitysmaakaupasta. Elämänlanka-kaupalle löytyi tilat vanhan puutalon pohjakerroksesta.

Valmistuttuani agrologiksi olin tavannut nykyisen mieheni ja päätimme perustaa oman yrityksen, jonka missiona oli saada suomalainen luomu kukoistamaan. Kuten tiedämme, emme ehkä ole ihan vielä saavuttaneet tavoitetta. Urani yrittäjänä jatkui kuitenkin myös Reilun kaupan merkeissä, kun toimme ensimmäisinä Suomessa Reilun kaupan luomukahvit ja -teet päivittäistavarakauppoihin. Vasta vuosi tämän jälkeen perustettiin Reilun kaupan yhdistys Suomeen.

Yrittäjän taival kuusilapsisen uusioperheen kanssa on ollut kieltämättä haastava kokemus. Työurani aikana olen tehnyt luomutarkkailukäynteja, ympäristönhoitohjelmia maatiloille, organisoinut luomutuote-esittelyjä kauppoihin, tuonut maahan luomutuotteita, markkinoinut, tuotekehittänyt, suunnitellut pakkauksia, puhunut ja kirjoittanut luomusta ja luomutuotteiden markkinoinnista.