Monthly Archives: maaliskuu 2010
Allekirjoita gmo-kannanotto!
Ja niin tuli geenimuuntelu
Saamme siis Amflora-perunan Suomeen. Tähän asti gmo onkin ollut täällä vain teoreettinen kirjainyhdistelmä. Olemme kovasti ihmetelleet sitä intoilua, jota geenimuunnelluista viljelykasveista pidetään maailmalla. Täällä Suomessahan asiat otetaan järkevästi ja ratkaistaan teknisinä kysymyksinä. Euroopan unioinissakin olemme olleet siinä porukassa, joka on ilman muuta hyväksynyt geenimuuntelun. Paitsi ihan viime aikoina, kun kannatimme sitä, että jokaisella maalla tulisi olla oikeus päättää itse siitä, hyväksytäänkö maahan gmo-viljelyä.
Meitä ei ole huolettanut yhtään, että Pohjois-Amerikassa ollaan jo huolissaan, kun kaikki rapsi on käytännössä saastunut gm-aineksella. Keski-Euroopassa ihmiset nousevat huolestuneina vastarintaan, he eivät halua gmota ruokaansa eivätkä ympäristöönsä. Mitä kiihkoilua! Mistä ihmeestä on kyse, viranomaiset ja tutkijat vakuuttavat viljelyyn ja käyttöön hyväksyttyjen kasvien olevan täysin turvallisia ja huolellisesti testattuja, mistä muka pitäsi huolestua?
Meillä on myös tulossa Eduskunnan käsittelyyn niin sanottu rinnakkaiselolaki, jossa määrätään pelisäännöt gmo-viljelylle. Meidän ei tarvitse ollenkaan olla huolestuneita gm-aineksen leviämisestä, laissa on kyllä määrätty 18 metrin suojavyöhykkeet muuhun viljelyyn, luomuun 30 metrin. Sen yli ei varmaankaan tuuli kulje tai pölyttävät hyönteiset lennä. Sekään ei ole suomalaisille mikään ongelma, että jos nyt kävisi niin epätodennäköinen vahinko, että gm-aines pääsisikin saastuttamaan naapuruston viljelmiä, niin itse gmo-viljelijä ei olekaan siitä vastuussa vaan vahingot korvaa ystävällisesti valtio.
Tämä on todella helppo maa gm-kasvit omistaville monikansallisille yhtiöille, joille gmo-tuotanto on isoa liiketoimintaa. Meillä ei paljon kuulla soraääniä edes tieteen piiristä, mitä nyt yksi solubiologi, Liisa Kuusipalo, yrittää taistella kaikkia gm-tutkijoita vastaan. Näissä tutkijapiireissä häntä tuskin otetaan vakavasti, onhan naurettavaa väittää, että gm-aines säilyisi maaperässä ja leviäisi luontoon tai siirtyisi eläinten rehusta lihaan ja siten ihmisten ruokaan.
Huuhaata taitaa olla sekin, että maailmalta löytyy tutkijoita, jotka ovat irtisanoutunueet gm-tutkimuksesta ja varoittavat nykyisin siitä meiningistä, jota monikansallisten yhtiöiden lobbauksen ja painostuksen seurakusena alalla harrastetaan. Gmo-viljelyn vaikutuksista ympäristöön ei ole mitään kunnollisia tutkimuksia, koska riskit on arvioitu niin vähäisiksi, että tutkimuksia ei tarvitse tehdä. Myöskään sitä ei tarvitse tutkia kovin syvällisesti, mitä vaikutuksia gm-aineksella on ihmiseen, tosin Raskasta löytyy viime vuodelta yksi riippumaton tutkimus ja siinä tulokset ovat huolesuttavia, EUssa hyväksytty maissi näyttää olevan eläinkokeiden perusteella terveydelle vaarallista.
Meillä luotetaan viranomaisiin, hehän toimivat kansan parhaaksi. Saksassa taas jopa tutkijat arvoivat Efsan hyväksyvän gm-kasveja heikoilla perusteilla, gm-firmojen omien tutkimustulosten perusteella. Yhdysvalloille eurooppalaisten nuiva suhtautuminen gm-tuotteisiin on vain epäreilu kaupan este, ei itsemääräämis- tai turvallisuuskysymys. Suomellahan onkin mitä parhaat mahdollisuudet gm-viljelyn luvattuna maana sellaisten maiden kuin Yhdysvallat, Kanada, Argentina, Brasilia, Kiina ja Intia rinnalla. Saadaan oikein hyvä säväys gm-perimää luontomme monimuotoisuuteenkin!
Lempipaikkani Espoossa
Se on se maisema, jossa tallustelen lähes joka päivä. Asun näet Sunan reunalla, virallisesti Saarnilaaksossa, mutta en voi millään väittää asuvani laaksossa, kun asun kukkulan päällä. Tämä kukkula on Riimukallio ja sijaitsee sen espoolaisen lempipaikkani eli Finnoontien varressa sijaitsevan Södergårdin peltomaiseman reunalla. Se on se idyllinen peltomaisema ennen Sunan risteystä Finnoontiellä tultaessa etelästä kohti Espoon keskusta. Ennen kuin asuin täällä odotin joka kerta sydän sykkyrällä ajaessani kohti pohjoista, milloin tulee se ihana maalaismaisema, Espoon kaunein maisema.
Nyt koirani pitävät huolen siitä, että kierrän noiden peltojen reunoja lähes joka päivä, kelillä kuin kelillä säällä kuin säällä. Se onkin mahtavaa. Aina kun huomaan illan hämärtyvän kiiruhdan ulos ihailemaan taivaan upeita värejä peltomaiseman yllä. Joskus usva leijuu pellolla tai koko maisema on aivan sininen. Maisema yllättää minut kerta toisensa jälkeen uusilla ihmeellisillä värisävyillään.
Pellolla kävi yhtenä syksynä ruokailemassa hirviemo poikineen ja peuroja siellä näkee useinkin, jos jaksaa olla tarpeeksi aikaisin liikkeellä, pian auringon nousun jälkeen. Kun rauhallisesti vaeltaa pellon poikki, peurat odottavat hievahtamatta ja tuijottavat intensiivisesti. Yhtäkkiä ne lähtevät loikkimaan kohti metsää ja häviävät vilauksessa. Viime talvena pellolla laidunsi komea peurauros laumansa kanssa.
Pellon pientareet ja peltojen läpi kulkevan puron varret ovat täynnä pienten jyrsijöiden koloja, etenkin vesimyyriä löytyy joinakin vuosina runsaasti. Eipä siis ihme, että kettukin on sattunut samoille reiteille muutaman kerran. Koiratkin vain hölmistyneinä seurasivat, kun nuori punaturkki reippaana jolkutteli nenän edestä reilun kymmenen metrin päästä, kaikessa rauhassa.
Liikuttava kohtaaminen oli pienen valkoisen lumikon kanssa, joka pitkillä loikilla kuljetti lähes itsensä kokoista saalista suussaan kohti ojan kupeessa lojuvaa risukasaa; varmaan sillä oli pesä kasan alla. Ja entäpä ne pyrstötiaiset, jotka pyrähtivät pellon pientaren pajukossa. Lauma pieniä valkoisia sirputtajia täynnä elämän tarmoa ja intoa, hetkessä jossain muualla. Siinä tuijotin tyhjää puskaa ja tajusin vasta jälkikäteen, mitä olin nähnyt.
Vaikka yleensä pellon reunan polkuja saa kulkea aivan kaikessa rauhassa yksinään ja muita kulkijoita näkee harvoin, on tänä talvena saanut käsityksen muiden liikkujien runsaudesta. Pellot ovat peittyneet paikoin yli metrinkin paksuiseen lumeen ja tuuli on peittänyt polut yhä uudelleen piiloon. Jos liikkeelle on uskltautunut heti lumituiskun jälkeen ei vanhoista poluista ole tietoakaan, mutta jo viikossa ne on tallattu uudelleen ja kiemurtelevat kapeina väylinä pitkin maisemaa. Täällä on siis runsaasti muitakin kulkijoita! Erityisesti koirien ulkoiluttajille polut ovat pelastus: kaikki läheisen keskuspuiston kävelyreitit ovat hiihtäjien valtaamia ja koiran taluttajiin siellä suhtaudutaan penseästi.
Odotan innolla kevään tuloa maisemaani. Lumen sulaessa pellot muuttuvat kuravelliksi ja polut saattavat olla hetken kulkukelvottomia. Suuntaan silti kulkuni sinne ja yritän käyttää reittejä, jotka kulkevat kuivemmista paikoista. Milloinkahan kiurut tulevat?